MARTTILANLAHDEN AITAT
LOADING
Aitat
Talonpoikaistaloissa saattoi olla kymmenittäin eri tarkoituksiin rakennettuja aittoja ja niiden lisäksi erikoisaittoja esimerkiksi erä- ja kala-aittoja, joissa myös saatettiin yöpyä pyyntiretkien aikana. Simon aitat olivat joko yksi tai kaksikerroksisia.
Marttilanlahdella on yksi tällainen ikivanha aittakokonaisuus jossa toistakymmentä vanhaa aittaa on säilynyt näille päiville. Nämä vanhat aitat, joita on käytetty mm. kala-aittoina, muistuttavat ajasta jolloin on kuljettu Marttilanlahden kautta kala-apajilla. Suurin osa aitoista on rakennettu 1800-luvulla.
Jähtiliikenne
1800-luvulla on Mattilanlahden rantaan ollut kiinnitettynä myös jähtejä, joita 1800-luvulla lähes jokaisessa isommassa talossa on ollut, joissakin useampiakin. Talonpoikaispurjehdus, jähtiliikenneaikana on kylän miehet tehneet merimatkoja aina Tukholmaan ja Pietariin saakka. Tukholmaan, jonne oli yleensä tehty matka kahdesti kesän aikana, oli viety mm. lohta ja sieltä oli tuotu ainakin suolaa. Pietarista oli pääasiassa noudettu jauhoja.
Pääosan jähtiliikenteestä kuitenkin muodosti halkojen, kapakalan sekä tiilien kuljetus lähikaupunkeihin. Mm. Vuolevin omistamasta tiiliruukista Simojoen suulla oli tiiliä kuljetettu jähdeillä aina Ouluun ja Luulajaan saakka. Alusten varsinainen lastauspaikka kuuluu olleen Hahtiperällä, missä myös kerrotaan "Oolannin sodan" aikana olleen kolmisenkymmentä jähtiä Simosta ja Kuivaniemestä piilossa englantilaisia ja näin säilyneen tuholta.